Tehtiin nopeasti ikkunat ja verholauta |
teimme tottakai myös verhot |
Sitten teimme hiton "hienon" lampun |
Renderoimaton valmis huone |
Tämän jälkeen mietittiin tehdäänkö verholauta vai ei, sitten päädyttiin siihen että se tehdään.
Koska teimme verholaudan niin olihan siihen järkevää tehdä myös verhot.
"Suunnittelimme" itse omat verhomme pixlr.com:ssa.
Minulla niistä tuli oikein "söpöt" pastellisävyiset.
Verhojen paikalleen laiton jälkeen, jossa muuten oli minulla jotain ihme vaikeuksia, niin aloimme siis tekemään Octo lampia.
Se olikin sitten iha oma lukunsa. Ei vaan sujunut. Loppujen lopuksi kuitenkin sain opettajan avustuksella lampun tehtyä ja paikalleen. Se ei kyllä vieläkään minun mielestäni ole mikään nätti mutta antaa mennä.
Pistimme seinälle myös taulun. Teimme tauluun kehykset ja ripustimme sen seinälle. Omani oli kuulemma aika iso mutta kyllähän sen nyt näyttävä pitää olla.
Taulun jälkeen teimme peilin huoneen toiselle seinälle.
Lopuksi viimeistelimme huoneet pistämällä kaikki pintamateriaalit (seinien värin, lattian, jne.) kuntoon ja sisustimme tilan mielemme mukaan Sketchupista valmiiksi löytyvillä huonekaluilla.
Kun tila oli valmis, siirryimme muokkamaan ja renderoimaan sitä renderointi-ohjelma Kerkytheaan.
Renderointi kestää ihan hiton pitkään, mutta lopputulos on melkein kuin valokuva.
Keskeneräinen renderoitu kuva |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti