tiistai 15. joulukuuta 2015

On se vaikeeta





Tänään tunti alko silleen lupaavasti, tuntui että pysyn kärryillä ja tästä tulee hyvä tunti.
Tehtiin ensin verhoja ja kaikki suju.

Ruokailun jälkeen kuitenkin alettiin kokeileen jotain ihan uusia juttuja, siitä ne vaikeudet sitten alkokin. Toi ihme kupu juttu piti olla pyöreä mutta siellä alhaalla on jotain ihme kulmia. Okei parempi sekin on kun se että ensin se vaan eli ihan jotain omaa elämäänsä, se vaan haki muotoa ja pyöri ku joku mustekala.
No ton jälkeen alettiin sitten tekemään tuollaista tyynyä, joka muodostuu kolmenlaisista osista. Aluksi näytti että kaikki sujuuö. mutta sitten olinkin yhdestä palasesta kummannut matkalla jotain pois, enkä ollut huomannut sitä ja sitten se palanen ei perkele sopinut mihinkään.
Jouduin kummaamaan koko paskan pois ja tekemään sen palasen uudestaan. Lopulta kuitenkin onnistuin siinä ja sain koottua tyynyn yhteen. 
Tyynyn nappien tekemisessäkin oli omat vaikeutansa, mutta siitä selvisin onneksi Mineten avustuksella.
Kaikki ei siis sujunut ihan ensimmäisellä yrityksellä, mutta niinhän se on että virheistä oppii.
Vsikka sitten ajaiskin ittensä ihan itkun partaalle. 

DIY-projekti, vahaliitutaulu

 Eli siis tehtävänantona oli etsiä pinterestin ja muiden ohjelmien avulla DIY-projekti jonka halusi tehdä.
Katselin vaikka mitä ja olisin haulunnut tehdä kaikkea, mutta päädyin kuitenkin sulattamaan vahaliituja.
Näin siis Pinterestissä tämän kuvan ja ajattelin, että olisi tosi kiva päästä kokeilemaan tuollaista.
Opettaja kuitenkin kertoi, että vahaliidut syttyvät palamaan todella helposti. Se vähän pelotti, mutta päätin kuitenkin ottaa riskin ja kokeilla varovasti
Seuraava ongelma olikin sitten se, että millä saan liidut liimattua maalauspohjaan kiinni. Liiman tulisi kestää lämpöä ja pitää vahaliidut tiukasti pohjassa kiinni.



Kokeiluja
Kokeilin kahta eri liimaa, kuuma- ja kontaktiliimaa. Itse ajattelin, että kuumaliima reagoisi kuumaanilmaan siten että se lähtisi itsekkin sulamaan. Niin ei kuitenkaan käynyt vaan liima piti liidut hyvin kiinni. Kontaktiliima reagoi kuumaan, eikä liidut pysyneet kiinni lainkaan.
Huomasin kuitenkin, että liidut pitää asettaa kuumaliima helmien päälle nopeasti, eikä niitä saa painaa, koska muuten se alkaa sulattaa liituja.
Muutenkin minulla oli sen verran ohuita liituja, että jos niitä painoi kovasti niin ne katkesivat.

Valitsin ostamastani vahaliitupakkauksesta värit jotka tauluuni halusin ja mietin miten ne tauluun sommittelen.
Pinterestistä löytämässäni kuvassa liidut olivat vierivieressä, mutta minä halusin että niihin jäi väli.

Tässä matkalla kävi sellainenkin takaisku, että kun olin kuljettamassa maalauspohja ja liituja yläkertaan, niin olin sen verran itsevarma, että lähdin kuljettemaan liituja vaan maalauspohjan päällä, ne eivät siis olleet vielä liimattu kiinni. Ajattelin, että jos pidän niistä hiukan kiinni niin eivät ne putoa, mutta kuinkas kävikään. Neljä liitua sitten putosi lattialle ja kolme niistä katkesi. En oikeen tiennyt siinä tilanteessa, että pitäisikö itkeä vai nauraa, se oli jotenkin niin koominen tilanne, mutta silti otti päähän.

Kun pääsin kuitenkin vastoonkäymisten jälkeen ylä'kertaamaan liimaamaan liituja kiinni pohjaan, niin sain korjattua osan liiduista siinä liimaamisen aikana. Kuumaliiman avulla sulatin haljenneet liidut yhteen.

Liimaamisen jälkeen olikin sitten aika alkaa sulattamaan liituja. Tämä olikin sitten kaikista "vaarallisin" osuus. Föönikin olisi siis tähän juttuun kelvannut, mutta koululla oli kuumailmapuhaltimia, joten käytin sitten niitä.
Liitujen sulattaminen oli fyysisestikkin vähän raskasta kun piti olla sellaisessa asennossa, että kädet ja selkä puutui.
Liidut lähtivät sulamaan hyvin, eikä mikään syttynyt palamaan.

Tämä projekti oli hyvin opettavainen ja hauska. Sain kokeiltua uusia juttuja ja nyt olen taas vähän viisaampi.
Olen todella tyytyväinen, että en valinnut mitään ihan perus juttua tehtäväksi.
Lopputulos on mielestäni todella onnistunut ja erilainen.
Vielä kun löytäis siihen jotkut kivat kehykset niin olis hyvä.