tiistai 18. elokuuta 2015

Elomessut Hämeenlinnassa 9.8.



 Tein sellaisen extempore kesäreissun Hämeenlinnan Elomessuille, minulla ei ollut mitään hajua millaiset messut ne olivat, ainoastaan että menen sinne viettämään päivää hyvien kavereideni kanssa ja että messuja juonsi Roope Salminen.

Pääsimme messuille ja sielä oli kaikkea mahdollista tapahtumaa ja kojua. Seikkailimme siellä ja löysin sieltä pari omaan alaanikin liittyvää kojua, tai oikeastaan pienen salin jossa oli kaikkea sisustus ja asunto juttuja.

                          Reissu oli kaikinpuolin onnistunut.