keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Illustrator-kurssi




























Olimme siis Mantan ja Sallan kanssa Illustrator kurssilla.
Kurssilla piti käydä töiden jälkeen omalla ajalla, mutta se ei haitannut, koska halusin oppia käyttämään tätä ohjelmaa.
Koulussakin olimme jotain tällä ohjelmalla piirtänyt, mutta mulla ei vaan jotenkin ollu menny aivoihin ne opetukset.
Kurssilla opin paljon tästä ohjelmasta ja tajusin ettei se olekkkaan kauheen vaikea käyttää.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Viikot 2-4 Amanda's eyessa



Toinen viikko alkoi edellisen viikon Ideaparkin Tasauspäivät-somisteiden purkamisella.
Purkaminen oli tuplasti nopeampaa kuin somisteiden paikalleen laitto. Voisi myös luulla, että purkaminen on tylsää hommaa, mutta se oli oikeastaan ihan kivaa.
Kävimme purkamaan myös Sokos Hotelli Ilveksen syntymäpäiväjuhlasomistukset. Purkamiseen liittyi todella paljon ilmapallojen puhkomista, joka on minun mielestäni hauskaa hommaa.

Näihin viikkoihin on mahtunu kaikenlaista ja olen oppinut paljon uutta ja saanut todella hyvää kokemusta ja tavannut uusia ihmisiä.
Olemme käyneet laittamaan hotellien aamupalakattauksien ilmeitä uuteen uskoon, käyneet stailaamassa talon myyntiä varten ja purkaneet toisen stailauskohteen ja käyneet Helsingissä pistämään hotellin priva-juhlatilan houkuttelevamman näköisemmäksi, että se houkuttelisi ihmisiä varaamaan tilan omia juhlia varten.
Olen jopa saanut suunnitella hieman, oli mukava palautella mieleen SketchUppia ja piirtämään sillä keittiösuunnitelma.








Hotelli Radisson Aleksanteri, priva-juhlatila





















Keskiviikkona 30.maaliskuuta lähdimme Helsinkiin somistamaan hotelli Radisson Aleksanterin priva-juhlatilaa houkuttelevammaksi. Houkuttelevammaksi sen takia, että tilaa olisi tarkoitus vuokrata ihmisille heidän omia juhliaan varten, ja lähtötilanteessa se ei näyttänyt kauhean juhlimaan kutsuvalta.
Siirtelimme hieman pöytiä ja teimme yhteen pitkään pöytään juhlakattauksen ja lisäsimme serpentiiniä ja koristepalloja. Sitten teimme yhden juomapöydän jonka koristelimme myös serpentiinillä, koristepalloilla ja pompomeilla.
Pistimme myös ikkunalaudoille koristepallot ja pienet liitutaulut joissa kerroimme että tilan voi varata itselleen.
Tilasta tuli paljon kutsuvamman näköinen, tai ainakin minä olisin halunnut noihin bileisiin.
Ideanahan on siis että juhlien pitäjä tuo omat somisteet mukana, mutta nämä meidän somisteemme auttavat ihmisiä hahmottamaan tilan mahdollisuudet paremmin.
Meidän somistamamme juhlat olivat ehkä hieman pinkit ja tyttömäiset, mutta hei kaikkihan me ollaan pinkkejä sisältä.


Myyntistailaus 23.-24.maaliskuuta
















Keittiösuunnitelma, perjantai 1.huhtikuuta











Sain tehdä pääsiäisen kunniaksi myös pienen pääsiäisasetelman.






Sokos hotelli Ilves 4.huhtikuuta

Maalasimme spraymaalilla pullot ja purkit teemaan sopivin värein