perjantai 23. lokakuuta 2015

Keittiöprojektia

Meidän keittiön konsepti


Ajattelin nyt vähän kirjoittaa tästä meidän keittiöprojektista. Teemme projekteja siis eri kokoisissa tiimeissä, meidän tiimissä on minun lisäkseni 2 ihmistä. 
Kaikilla tiimeillä on taloon/- tilaan suunniteltava keittiö. Me suunnittelemme keittiötä loft-asuntoon.
Olemme mielestäni edenneet olosuhteisiin katsottuna hyvää vauhtia.
Konseptimme on mielestäni hyvin loft-asuntoon sopiva ja kuitenkin meidän makuumme sopiva.
Koska meillä ei varsinaista asiakasta ole, kuvittelimme asiakkaat ja heidän elämän tilanteensa itse ja koska meillä ei ole oikeaa asiakasta, ei meillä myöskään ole budjettia. Saamme siis valita vaikka kalleimmat materiaalit mitä haluamme.
Tietenkin olisi kiva oppia pysymään budjetissa ja kuuntelemaan oikeaa asiakata, mutta kyllähän sitäkin on vielä edessä.
Projekti etenee hyvin ja tiimityökin sujuu, pian alkaakin jo loppusuora.


Illustrator säätämistä part 2

Ehkä pelottavin kukka ikinä.

Pink Spaceballs
















Tänään säädettiin taas kaikenlaista illustratorilla.
Aloitimme tunnin tekemällä tuollaisia palloja josta valokuva "näkyy läpi". Niistä tuli oikein nättejä, söpöjä ja vaaleanpunaisia. Annoin niille nimen "Pink Spaceballs", koska miksi ei.
Sitten teimme taas kukkia... Niitä teemme melkein joka tunti, mutta aina jollain eri tekniikalla. Omasta kukastani tuli aika pelottava, koska minun mielestäni se näyttää siltä, että sillä olisi yksi silmä joka vaan tuijottaa. Teimme kukasta myös tuollaisen ihme lonkero variaation.
Teimme myös tuollaisia kiekurakuviouta,
Tuollaisen lakanaan tai tauluun sopivan jutun teimme jollain tosi monimutkaisella keinolla jota en ihan ymmärtänyt. Se on siis tuo harmaan sävyinen juttu. Aluksi se oli mielestäni todella ruma, mutta nyt kun vähän muokkasin sitä niin se on oikeastaan aika hieno.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Illustrator sähläystä

Tänään sählättiin Illustratorin kanssa.
Muut olivat kotitehtävän suunnitelleet/piirtäneet kuvioita tai printtejä jotka olisivat kivoja lakanoihin, verhoihin, paitoihin jne.

Loman jälkeisenä tiistaina voi tietenkin odottaa, että kaikki ei mennyt ihan putkeen. Olen kerran aikasemmin ollut näillä Illustrator-tunneilla
Mikään näiden lintujen tekemisessä ei oikeen sujunut ongelmitta, mutta sitten kun vihdoin asioista pääsi kärryille niin homma ei tuntunutkaan ihan niin toivottomalta.

Kuitenkin lopetimme näihin kahteen lintuun. koska kuvion toistamiseen ja kaikkeen lisäsähläykseen olisi mennyt koko loppupäivä.

Aloitimme toisen piirroksen, se oli Ainon piirtämä Snoopy. Sen kuvaa en tänne kehtaa edes pistää, koska se oli niin kaukana Snoopysta kun olla ja voi.
Muilla oli edes jotain sinne päin, mutta minun omani näytti enemmänkin muumilta.



Lopuksi tehtiin pikaisesti tuollainen nopea ja "helppo" neliöjuttu.

Käytiin tänään paljon juttuja läpi ja kyllähän tästä jotain päähän jäi.